|
Opiskelijatarinat
|

Tieni kohti korkeakoulua

Kavereita löytyi heti ja viihdyin todella hyvin vuoden alusta loppuun.

Valmistuin lukiosta vuonna 2017, jonka jälkeen siirryin suoraan työelämään. Kolmen välivuoden aikana kerkesinkin kokeilla useita eri aloja, mutta mikään ei oikein tuntunut omalta. Oltuani kaksi vuotta työelämässä, palava halu päästä opiskelemaan syttyi, mutta en kuitenkaan ollut täysin varma mitä. Minua jännitti myös se, miten pärjäisin korkeakoulussa, koska en lukiossa pitänyt itseäni “opiskelija tyyppinä”.

2020 päätin hakea kouluun. Hain yliopistoon opiskelemaan ravitsemustieteitä, lisäksi hain ensihoitajaksi ja kävin välissä myös pelastusopiston pääsykokeet. Opiskelupaikat jäivät muutaman pisteen päähän. Hakujen jälkeen kuulin kaverilta, että hänen kaverinsa oli suorittanut yliopisto-opintoja Alkio-opistossa. Googlasin Alkio-opiston ja päätin hakea sinne samana päivänä. Edelleenkään en ollut täysin varma alasta, mutta tiesin, että haluan opiskelijaa terveys- ja liikunta-alaa. Tuttuni ehdotti fysioterapiaa, koska olen aina ollut liikunnallinen ja kiinnostunut ihmisen anatomiasta, fysiologiasta ja voimaharjoittelusta. Lähdin siis suorittamaan fysioterapian väyläopintoja.

Alkio-opistolle tullessani olin intoa täynnä. Odotin opiskelijaelämää, uusia kavereita ja sitä, että pääsen vihdoinkin tekemään jotain mistä tykkään. Kovista odotuksista huolimatta, Alkio-opisto ylitti omat odotukseni. Heti ensimmäisinä päivinä tajusin ympärilläni olevan huipputyyppejä. Kavereita löytyi heti ja viihdyin todella hyvin vuoden alusta loppuun. Alkiolla on loistava yhteishenki!

Opintojen edetessä yllätyin, kuinka hyvin opintoni sujuivat. Alkio antoi valtavasti itseluottamusta opintoihin. Kiitos tästä kuuluu opettajille, jotka ovat Alkiossa huippuluokkaa. Täällä opettajilla oli aikaa jokaiselle opiskelijalle ja he todella halusivat, että opimme ja tukivat meitä tavoitteissamme. Koin Alkioon hakemisen olleen paras päätös, jonka olen opintojani koskien tehnyt. Nyt katse kohti syksyä ja uusia haasteita.

Sain opiskelupaikan JAMKista väylähaun kautta.

Joni Bäckman

Sosiaali- terveys- ja liikunta-alat 2020–2021

Kohti ihmisläheistä ammattia

Onko haaveenasi esimerkiksi sosionomin, fysioterapeutin, sairaanhoitajan, toimintaterapeutin, kuntoutuksen ohjaajan, kätilön tai vaikkapa liikunnanohjaajan ammatti? Vai pohditko vielä, mikä ala kiinnostaisi eniten? Alkio-opistolla pääset aloittamaan korkeakouluopintosi ohjatusti ja yhteisöllisesti. Vuoden aikana ehdit myös kokeilla eri alojen opintoja, jos vielä mietit, mikä sote-aloista olisi se “sinun juttusi”. Voit opiskella meillä myös vain yhden lukukauden, tällöin aloitat opintosi tammikuussa.

Hae opiskelemaan

Alkio-opistolla on jatkuva haku ja joustava aloitus! Onko tavoitteenasi yliopisto- tai ammattikorkeakoulupaikka unelmiesi alalla, oman alan löytäminen tai osaamisen täydentäminen? Alkio-opistosta saat eväät tulevaisuuteen.