|
Opiskelijatarinat
|

Väyläopinnoilla Jyväskylän Kauppakorkeakouluun

Yksilöllistä ohjausta opettajilta, lämpimiä opiskelumuistoja ja pitkäaikaisia ihmissuhteita.

Väyläopinnoilla Jyväskylän Kauppakorkeakouluun

Hain vuonna 2020 pääsykokeilla kauppakorkeakouluun, mutta paikka jäi tuolloin saamatta. Tuttavien kautta kuulin Alkio-opistosta ja aloin selvittelemään mahdollisuuksia suorittaa kauppakorkeakoulun opintoja. En ollut aikaisemmin tiennyt juurikaan väyläopinnoista ja innostuin heti ajatuksesta suorittaa ensimmäisen vuoden opinnot samaan tahtiin kuin normaalissa yliopistossa toisen välivuoden sijaan. Jätin hakemuksen Alkiolle ja sain tiedon opiskelupaikasta pian. Siirtyminen Etelä-Suomesta kohti vierasta kaupunkia, ihmisiä ja opintoja oli harppaus tuntemattomaan, mutta tuntui todella virkistävältä.

Kauppatieteiden opiseklijat Sami ja Vilma

Asuin koko Alkio-vuoden opiskelija-asuntolassa ja opistolla oli aina mukava tunnelma. Koululla ja vapaa-ajalla oppi nopeasti tuntemaan mukavia opiskelijoita kaikkialta Suomesta sekä Alkion mahtavia opettajia, jotka olivat aina tukena ja ohjeistamassa tarpeen vaatiessa. Ryhmäkoot ovat linjoilla maltillisia, joten opettajat pystyivät antamaan opiskelijoille erittäin yksilöllistä ohjausta.

Suoritin Jyväskylän avoimen yliopiston opintoina liiketoimintaosaamisen perusopinnot 28 op, taloustieteen  peruskurssin 6 0p sekä kieli- ja viestintäopintoja 11 op.

Alkio-opistolta tuli matkaan opiskelupaikka Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulusta ja monia lämpimiä opiskelumuistoja sekä pitkäaikaisia ihmissuhteita. Nykyään asun Jyväskylässä yhdessä Vilman kanssa, joka sai myös kauppakorkeakoulusta paikan Alkion kautta. Opistoaika mahdollisti monia asioita enkä ihmettele monien sanovan Alkio-vuoden olevan ihmisen paras vuosi. Suosittelen Alkiota aivan kaikille, joille sieltä opintoja löytyy. Tiedän myös monia, jotka ovat kokeilleet useita eri aloja Alkiolla uusien mielenkiintojen herätessä, joten koululle voi myös suunnata rohkeasti, vaikka oma suunta ei olisi vielä täysin selkeä.

Kauppatieteen opiskelija Sami
Sami

Kauppatieteet 2020–2021

Kohti kauppatieteellistä

Onko kauppatieteet unelmiesi ala? Onko tavoitteenasi päästä opiskelemaan kauppatieteelliseen? Kaipaatko vertaistukea, valmennusta ja henkilökohtaista tukea valintakokeisiin? Vai haluaisitko kenties kokeilla, ovatko kauppatieteet sinun juttusi? Yliopistoon voi olla haastavaa päästä ja me Alkio-opistolla haluamme auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi!

Hae opiskelemaan

Alkio-opistolla on jatkuva haku ja joustava aloitus! Onko tavoitteenasi yliopisto- tai ammattikorkeakoulupaikka unelmiesi alalla, oman alan löytäminen tai osaamisen täydentäminen? Alkio-opistosta saat eväät tulevaisuuteen.