|
Opiskelijatarinat
|

JAMKiin väylähaulla

Positiiviset opiskelukokemukset sytyttivät minussa halun opiskella.

Hei, minun nimi on Mikael ja olen 20-vuotias Jyväskylästä. Minun Alkio-opisto tarina alkoi siitä, että en tiennyt, mitä tehdä graafisen suunnittelijan opintojen jälkeen. Äitini ehdotti minulle Alkio-opiston Elämässä eteenpäin -linjaa. Tässä vaiheessa en enää ikinä halunnut opiskella; minulla oli pelkkiä huonoja kokemuksia opiskelusta ja kaiken päälle vielä lukihäiriö ja keskittymisvaikeuksia. Kuitenkin jotenkin äitini sai minut menemään opistolle.

Opiskelin monipuolisesti sote-alojen kursseja

EE-linjalla opettelin opiskelemaan ja sain positiivisia opiskelukokemuksia. Se sytytti minussa opiskelun halun, josta olen ikuisesti kiitollinen. Elämässä eteenpäin -linjaa ei valitettavasti ole enää olemassa. Kun linja loppui, pitkän ajattelun jälkeen aloitin syksyllä 2023 Soteli-linjalla, sillä halusin opiskella toimintaterapeutiksi, mutta kuten moni tietää ne opiskelupaikat ovat hyvin haluttuja. Hain yhteishaussa, mutta en saanut paikkaa. Opiskelin Soteli-linjalla monipuolisesti sote-alojen kursseja ja samalla menin maalauskursseille ja liikuntatunneille. Minun mielestä todella hyvä puoli Alkio-opistossa on se, että opiskelijoita kannustetaan ottamaan muutakin kuin oman alan kursseja, jotta opiskeluterveys pysyisi yllä.

Arki Alkio-opistolla on helppoa. Herätä pitää vasta kahdeksalta aamupalalle ja kaikki tunnit alkavat vasta yhdeksältä. Aamupäivällä on tunteja ja lounas. Jos oli hyppytunteja, voi mennä opiskelemaan kirjastoon tai kysyä toimistosta jotakuta (yleensä Missua ;D) avaamaan jonkun luokan, jossa ei ollut opetusta tai voi vaan mennä omaan huoneeseen makoilemaan, sillä asunnot ovat on niin lähellä. Tunteja löytyy iltaan asti, mutta välissä kannattaa ruokailla. Joinain iltoina on tapahtumia. Opiskelijat saavat organisoida yhteistä tekemistä Alkio-opiston tiloissa.

Lukkarista saa tehdä oman näköisen

Kolme tärkeintä hyötyä Alkio-opistosta minun mielestä on

  1. saat tehdä hyväksiluettavia kursseja
  2. yhteisö, mikä kehittyy – on vaikea olla saamatta kavereita
  3. työntekijöiden tuki.

Isoimmat hyödyt minulle noista vuodesta ja puolesta ovat olleet opiskelupaikan saanti ja ymmärrys siitä, että vaikka minulla opiskelu vie enemmän aikaa ja hermoja, niin se ei tarkoita, että olen tyhmä.

Mikaelin kuva.
Mikael Salovesi

Elämässä eteenpäin kevät 2023
Sosiaali-, terveys- ja liikunta-alat 2023–2024

Kohti ihmisläheistä ammattia

Onko haaveenasi esimerkiksi sosionomin, fysioterapeutin, sairaanhoitajan, toimintaterapeutin, kuntoutuksen ohjaajan, kätilön tai vaikkapa liikunnanohjaajan ammatti? Vai pohditko vielä, mikä ala kiinnostaisi eniten? Alkio-opistolla pääset aloittamaan korkeakouluopintosi ohjatusti ja yhteisöllisesti. Vuoden aikana ehdit myös kokeilla eri alojen opintoja, jos vielä mietit, mikä sote-aloista olisi se “sinun juttusi”. Voit opiskella meillä myös vain yhden lukukauden, tällöin aloitat opintosi tammikuussa.

Hae opiskelemaan

Alkio-opistolla on jatkuva haku ja joustava aloitus! Onko tavoitteenasi yliopisto- tai ammattikorkeakoulupaikka unelmiesi alalla, oman alan löytäminen tai osaamisen täydentäminen? Alkio-opistosta saat eväät tulevaisuuteen.