Työpaikat
|

Avoinna kasvatustieteen tuntiopettajan paikka

Hae paikkaa viimeistään sunnuntaihina 27.10.2024.

Kasvatustieteiden tuntiopettaja/tuutori

Työn kuvaus

Opetukseen ja ohjaukseen sisältyvät kasvatustieteiden perusopintojen tuutorointi Jyväskylän yliopiston opintovaatimusten mukaan ja keväällä aineistokoetaidot ja opeksi-kurssit. Kasvatustieteen opinnot toteutetaan ryhmäohjausmallin mukaan läsnäolevana opetuksena.

Ohjattavat opinnot ovat Kasvatustieteiden perusopinnot. Sisällöllisen ohjauksen lisäksi tehtävään kuuluu 2-3 opintojakson arviointi. Ohjaustunteja on syksyllä päiväsaikaan ma-ke yhteensä kuusi tuntia viikossa ja kaksi tuntia tehtävien tekemisen ohjausta (yht. n. 70 tuntia). Opetusajoista voidaan tarvittaessa sopia tehtävään valitun opettajan kanssa. Kevätlukukaudella kasvatustieteen perusopintojen ohjausta on kolmena päivänä viikossa 6 tuntia tammi-huhtikuussa (yhteensä noin 70 t). Lisäksi keväällä opetettavat kurssit ovat Aineistokoetaidot 32 t ja Opeksi 34 t, joita kumpaakin on 2 tuntia viikossa toukokuulle saakka.

Vaatimukset

Tehtävään valitulta edellytetään soveltuvia korkeakouluopintoja. Tutkintoon on sisällyttävä ylempi korkeakoulututkinto ja syventävät opinnot kasvatustieteestä, aikuiskasvatustieteestä, erityispedagogiikasta, psykologiasta tai sosiologiasta. Psykologian tai sosiologian arvosanan suorittaneilla tulee lisäksi olla kasvatustieteen aineopinnot suoritettuna. Eduksi katsotaan opetuskokemus ja pedagogiset opinnot. Arvostamme itsenäistä otetta työhön.

Työn alkamisajankohta, kesto ja palkkaus

Alkamisajankohta ja kesto: 21.10.2024–9.5.2025

Palkka: Yksityisen opetusalan TES:in mukainen. Työmatkakustannukset korvataan julkisen liikenteen kustannusten mukaisesti.

Hakuohjeet

Hakemus ja CV pyydetään toimittamaan sähköpostitse Alkio-opistolle toimisto@alkio.fi viimeistään sunnuntaina 27.10.

Hakemukset käsitellään saman tien niiden saavuttua.

Haastattelut pidetään viikolla 43. Haastateltavat hakijat antavat 15 minuutin opetusnäytteen.

Lisätietoja

Lisätiedot tehtävästä linjanjohtaja Riitta Rautiainen, riitta.rautiainen@alkio.fi ja vararehtori Kirsi Hintsanen, kirsi.hintsanen@alkio.fi, p. 040 714 3459.