|
Opiskelijatarinat
|

Vuosi Alkiolla

Alkio-opiston opettajilta apua pääsykokeisiin.

Lue lisää opiskelijatarinoita

Päädyin Alkio-opistoon sen jälkeen, kun olin hakenut kolmatta kertaa tuloksetta opiskelemaan psykologiaa. Välivuoden uhatessa kartoitin vaihtoehtojani ja kuulin Alkiosta ystäviltäni, jotka olivat viettäneet siellä edeltävän vuoden eri linjoilla. Olin jo ensimmäisenä välivuotenani opiskellut toisessa kansanopistossa tehden psykologian perusopintoja, mutta ne jäivät aikoinaan kesken ja minulla heräsi ajatus saada ne viimein suoritettua biologian perusopintojen ohessa. Biologian linjan valitsin, koska biologia oli kiinnostanut minua jo lukiossa ja psykologin haaveesta luovuttuani minua kiehtoi myös se, että Helsingin yliopistossa biologian alalta voi erikoistua neurologiaan. Nyt keväällä hainkin pääasiassa opiskelemaan biologiaa eri yliopistoihin.

Olen kotoisin Etelä-Pohjanmaalta ja muutin siksi Alkiolle asumaan yhden hengen huoneeseen, mikä oli asumisratkaisuna erittäin helppo ja kätevä. Asuntolassa oli pääsääntöisesti siistiä ja hiljaista. Keittiössä pääsi tutustumaan kanssa-asujiin, joista suurin osa opiskeli eri linjoilla. Päädyimmepä muutamaan otteeseen pelaamaan Scrabblea yhteisessä keittiössämme. Vapaa-ajalle olisinkin ollut erilaisia yhteistoimintoja opistolla asuvien toimesta kuten lautapelikerho, mutta viihdyimme parhaiten pelaten biljardia linjalaisistamme koostuvan kaveriporukan kanssa. Myös erilaisia juhlallisuuksia oli niin opiston tiloissa kuin paikallisessa anniskeluravintolassa ja niiden järjestämisestä vastasivat eri linjat vuorotellen. Hyvät ulkoilumaastot olivat mielestäni paras asia Korpilahdella ja suosittelenkin vierailemaan paikallisella Haukkavuorella, missä voi ihastella Keski-Suomen kauniita maisemia.

Itse pidin kaikista opettajistani Alkiolla ja koen saaneeni heiltä apua pääsykokeisiin. Erityisesti linjajohtajani Saara Palmun innostavan opetuksen koen olleen yksi tekijä, jonka avulla olin yksi yhdestätoista, jotka pääsivät pääsykokeiden kautta koronakeväänä opiskelemaan biologiaa Helsingin yliopistoon. Hänen myötään kiinnostuin myös aiempaa enemmän solutason biologiasta. Myös opistotasoisista kursseista on hyötyä ja esimerkiksi nyt kunsuoritan kemian kurssia yliopistossa, olen kiitollinen siitä, että kävin opiston kemian kurssit. Kaikki avoimen yliopiston opintoni olen tehnyt Jyväskylään, minkä vuoksi kurssien hyväksiluku on hivenen työlästä, muttei mahdotonta, sillä jos sopivaa korvattavaa kurssia ei löydy, saat kyllä opinnot liitettyä tutkintoon valinnaisina opintoina.

Suosittelenkin siis että, jos päädytte tekemään avoimen yliopiston opintoja niin kannattaa ensinnäkin suorittaa vain kokonaisuuksia kuten englannista sekä puhe- että tekstiosio, sillä eri yliopistojen kesken vain kurssin sisältö ratkaisee, eikä osittainen hyväksiluku ole kaikkialla mahdollista. Toisekseen sekä kieliopinnot että tilastomatematiikka ovat varmasti edessä yliopistossa alasta riippumatta, miksi ne kannattaakin suorittaa jo opistovuonna. Ylipäänsä voin suositella avoimen yliopiston opintoja, sillä ne ovat hyvä tapa harjoitella yliopistotason opiskelua, jolloin fuksivuonna opiskelualustat tai kurssien työmäärä eivät pääse pelästyttämään.

Biologia ja luonnontieteen opiskelija Anniina
Anniina Ilvessaari

Biologia ja luonnontieteeet 2019–2020

Kohti biologian tai luonnontieteiden opintoja

Onko sinulla tavoitteena päästä yliopistoon opiskelemaan biologiaa, biolääketiedettä tai muita biotieteitä? Vai kiinnostaako sinua farmasia tai ehkä ravitsemustiede? Olisiko kemia juuri sinun tulevaisuuden alasi? Tie yliopistoon ja kohti unelmien alaa ei välttämättä ole suoraviivainen ja haasteita matkan varrelle varmasti osuu. Valintakokeet jännittää liikaa, yhteishaussa ei löytynyt mielekkäitä hakukohteita ja yksin pänttääminen on vaan tosi tylsää. Tule rakentamaan kanssamme tie kohti tutkintoa!

Hae opiskelemaan

Alkio-opistolla on jatkuva haku ja joustava aloitus! Onko tavoitteenasi yliopisto- tai ammattikorkeakoulupaikka unelmiesi alalla, oman alan löytäminen tai osaamisen täydentäminen? Alkio-opistosta saat eväät tulevaisuuteen.