|
Opiskelijatarinat
|

Viides kerta toden sanoo

Opistolta saamani tuki sekä opiskelun rytmittyneisyys poiki opiskelupaikan unelma-alaltani.

Lue lisää opiskelijatarinoita

Ovet yliopistoon aukesivat biologian väylähaun kautta

Kuulin Alkio-opistosta ensimmäistä kertaa jo vuonna 2017, kun oma siskoni muutti sinne vuodeksi opiskelemaan ja kehui paikkaa. Valmistuin itse ylioppilaaksi vuoden 2018 keväällä ja osallistuin ensimmäistä kertaa biologian valintakokeisiin. Olin ajatellut, että yksi välivuosi tulisi eteen vääjäämättä. En kuitenkaan vielä tuolloin lämmennyt ajatukselle Keski-Suomeen muuttamisesta, joten vietin ensimmäisen välivuoden töissä ja yritin valmistautua seuraavan kevään valintakokeeseen. Yksi välivuosi venyi kuitenkin äkkiä kolmeksi.

Tuon kolmen vuoden aikana ehdin asua omillani kaksi vuotta, tehdä töitä ja aloittaa jopa laboratorioalan perustutkinnon suorittamisen ammattikoulussa. Pyrin kuitenkin joka vuosi uudelleen ja uudelleen opiskelemaan biologiaa, mutta tulosten pysyessä aina vain samana aloin turhautua. Alkuvuodesta 2021 löysin itseni tuore ADHD-diagnoosi kädessä ja puolet laborantin tutkinnosta suoritettuna punnitsemassa mahdollisuuksiani kouluun pääsyn suhteen. Kolmen välivuoden jälkeen päätin viimein kuunnella siskoani ja hakea Alkio-opistoon biologian linjalle seuraavaksi vuodeksi. Totesin ettei siitä ainakaan haitaksi olisi.

Muutin Korpilahdelle Alkion opiskelija-asuntoihin vuoden 2021 elokuussa. Sain itselleni yhden hengen huoneen soluasunnosta, jossa asui kanssani 10 muuta opiskelijaa eri linjoilta. Alkuun ihmismäärä hirvitti, sillä olin edelliset kaksi vuotta asunut yksin omassa asunnossa ja tarvitsen paljon omaa rauhaa. Ajan kuluessa löysin itseni kuitenkin mielelläni istumasta iltapalalla helposti kaksikin tuntia, kun kämppisten kanssa jäätiin juttelemaan opintojen edistymisestä, yhteisistä suunnitelmista tai muuten vain päivän kuulumisista. Yhdessä sai järjestettyä leffailtoja tai lähdettyä porukalla keskiviikkoisin saunomaan, ja silti omassa huoneessa sai halutessaan opiskella ja palautua rauhassa.

Itse opintojen suhteen yllätyin positiivisesti, kun sain kuulla biologian väylästä. Olin alunperin ajatellut vain kertaavani pääsykokeita varten, mutta päätinkin pian vaihtaa fokuksen kohti väylää, sillä se tuntui konkreettisemmalta tavoitteelta. Keskittymishäiriön kanssa on tärkeää, että tavoitteet saa jaoteltua pienempiin osiin ja opiskelu on ennemmin jaksottunutta kuin vain yhteen tavoitteeseen tähtäävää. Lopulta kyseinen opiskelumalli ja opistolta saamani tuki sekä rytmittyneisyys poiki viimein opiskelupaikan unelma-alaltani. Neljä vuotta kestänyt välivuosi palkittiin ja minut hyväksyttiin väylän kautta opiskelemaan biologiaa Jyväskylän yliopistoon.

Vuosi Alkiolla tarjosi minulle säännöllisen arkirytmin, joustavat opiskelumetodit sekä valtavasti tukea niin uusilta ystäviltä kuin myös opettajilta. Kemian kanssa takkuillessani en jäänyt yksin, vaan sain omien tarpeideni mukaan lisätukea kursseista läpi pääsemiseksi. Syksyllä yliopistoon astuminen ei jännitä enää lainkaan, kun ensimmäisen vuoden opinnot ovat jo paketissa ja tiedän pärjääväni hyvin. Valintakoe on nyt suoritettu viidennen kerran. Oli tulos siitä mikä hyvänsä, kuudetta kertaa en sitä kuitenkaan joudu enää tekemään.

Alkio-opiston Biologian ja luonnontieteen -linjan opikselija Ale
Ale

Biologia ja luonnontieteet 2021–2022

Kohti biologian tai luonnontieteiden opintoja

Onko sinulla tavoitteena päästä yliopistoon opiskelemaan biologiaa, biolääketiedettä tai muita biotieteitä? Vai kiinnostaako sinua farmasia tai ehkä ravitsemustiede? Olisiko kemia juuri sinun tulevaisuuden alasi? Tie yliopistoon ja kohti unelmien alaa ei välttämättä ole suoraviivainen ja haasteita matkan varrelle varmasti osuu. Valintakokeet jännittää liikaa, yhteishaussa ei löytynyt mielekkäitä hakukohteita ja yksin pänttääminen on vaan tosi tylsää. Tule rakentamaan kanssamme tie kohti tutkintoa!

Hae nyt opiskelupaikkaa!

Alkio-opistolla on jatkuva haku ja joustava aloitus! Onko tavoitteenasi yliopisto- tai ammattikorkeakoulupaikka unelmiesi alalla, oman alan löytäminen tai osaamisen täydentäminen? Alkio-opistosta saat eväät tulevaisuuteen.