|
Opiskelijatarinat
|

Vahvuuteni opiskelijana selkiytyivät ja opin lisää opiskelutaitoja

Alkiolla on lämmin yhteishenki, ystävällinen henkilökunta sekä tarjolla monipuolisesti erilaisia opintoja!

Lue lisää opiskelijatarinoita

Minä päädyin Alkio-opistolle opiskelemaan Kova-linjalle, koska minulla oli tiedossa välivuosi ja en oikein tiennyt mitä tekisin. Alani oli hieman hukassa ja halusin käyttää aikaa hyödyksi. Aloitin siis Kova- eli Korkeakouluun valmentavat opinnot -opintolinjalla, joka sisälsi aloihin tutustumista, alaesittelyjä sekä opiskelutaitojen harjoittelemista ja omien vahvuuksien pohtimista.

Kova-vuonna arkeni koostui pääasiassa aloihin tutustumisesta ja opiskelutaitojen harjoittelusta. Arkeen kuului kuitenkin myös juhlaa ja mukavia yhteisiä hetkiä linjalaisten kanssa! Minun linjani mm. järjesti itsenäisyyspäivän juhlan ja me vietimme saunailtoja, kestävän kehityksen viikon, sekä pajapäivän. Eritoten mieleeni jäi itsenäisyyspäivän juhla uusien ystävien kanssa ja pajapäivä 10.9.2019. Pajapäivänä itse osallistuin rentoutumistuokioon, askartelupajaan sekä yhteislauluun.

Askartelukuva vuoden 2019 pajapäiviltä.

Kova-vuoden jälkeen päätin hakeutua vielä toiseksi vuodeksi Alkiolle, opiskelemaan kasvatustiedettä Jyväskylän avoimen yliopiston kautta. Kasvatustieteen opiskelu oli tosi mielenkiintoista ja sain siitä apua muuhunkin opiskeluun! Suosittelen kasvatustieteen opintoja kaikille! Ne ovat yleissivistäviä ja tukevat muuta opiskelua. Oli hyvä, että kokeilin kasvatustieteen opintoja, sillä viimein oivalsin, mitä voisin alkaa oikeasti opiskelemaan!

Tällä hetkellä opiskelen terveysalaa tutkinto-opiskelijana. Olen oikein iloinen siitä! Oivalsin, että minulle parasta on opiskella perustutkinto ja siitä lähteä kohti vaativampia opintoja myöhemmin. Minulle Alkiolla opiskelusta oli hyötyä! Vahvuuteni opiskelijana selkiytyivät, opin lisää opiskelutaidoista ja sain paljon tsemppausta jatko-opintoihini opettajilta. Opistovuosi oli minulle kaikin puolin hyödyllinen ja hyvä kokemus. Eritoten siinä mielessä, että sain uusia ystäviä, joihin olen vieläkin yhteyksissä!

Suosittelen Alkio-opistoa, koska Alkiolla on lämmin yhteishenki, ystävällinen henkilökunta sekä tarjolla monipuolisesti erilaisia opintoja avoinna kaikille!

Kiitos Kova-linja 2019–2020 ja Opetusala-linja 2020–2021!

Anne Koskinen

Kohti korkeakoulua

Suuntana korkeakoulu, mutta ala hukassa? Miten eri korkeakoulut eroavat toisistaan? Mikä olisi kiinnostava ala ja opiskelumuoto juuri minulle?

Mieli tekisi yliopistoon, mutta oma osaaminen arveluttaa? Mitä pitää osata valintakokeissa? Yliopistoon voi olla haastavaa päästä ja me Alkio-opistolla haluaa auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi!

Korkeakouluun valmentavalla linjalla voit etsiä omaa alaa eri yliopisto- ja ammattikorkeakouluopinnoista. Saat ohjausta ja tukea valintojen tekemiseen.

Hae opiskelemaan

Alkio-opistolla on jatkuva haku ja joustava aloitus! Onko tavoitteenasi yliopisto- tai ammattikorkeakoulupaikka unelmiesi alalla, oman alan löytäminen tai osaamisen täydentäminen? Alkio-opistosta saat eväät tulevaisuuteen.