|
Opiskelijatarinat
|

Suunta varmistui Alkio-opistossa

Parasta ovat elinikäiset ystävät ja paikka Turun yliopiston oikeustieteellisessä!

Lue lisää opiskelijatarinoita

Parasta ovat elinikäiset ystävät ja paikka Turun yliopiston oikeustieteellisessä!

Päädyin Alkio-opistolle ensin itse selailemalla eri vaihtoehtoja välivuodelle netistä. Loppujen lopuksi kaverini, joka oli käynyt Alkiolla edeltävän vuoden ja päässyt opiskelemaan, sai minut vakuuttuneeksi, että opisto on hyvä vaihtoehto. Aiempina vuosina olin töissä, eivätkä työt edistäneet opiskelemaan pääsyä, joten ne eivät olleet enää vaihtoehtona. Takana oli jo kolmas hakukevät, enkä vieläkään ollut saanut paikkaa oikeustieteellisestä. Minulle tarjottiin kuitenkin paikkaa myynti-insinöörikoulutuksesta Turusta, mutta mielessä kalvoi vielä ajatus, että ainakin kerran on yritettävä päästä oikeustieteelliseen. Olin varma, että minulla on vielä jotain annettavaa.

Vaikka oikeustieteen opinnot pitivät kiireisenä, ehdin käymään muutaman muunkin aineen kurssin. Tämä vahvisti sitä tunnetta, että olin oikealla opintolinjalla.

Arki opistolla oli erilaisempaa kuin mihin olin tottunut. Ravintola Santerin ruoka toi kolme kertaa päivässä mukavaa rytmiä päivään. Myös tuntien välissä kirjastolla opiskelu oli kivaa, koska samalla tuli höpöteltyä muiden linjojen opiskelijoiden kanssa. Syksyllä koronan pahentuessa tähkäiltoja ei voinut montaakaan järjestää, mutta onneksi pienempiä pippaloita ja illanistujaisia oli riittävästi opiskelun vastapainoksi.

Vasta keväällä pääsykoerumban alettua huomasin, kuinka paljon hyötyä opistosta oli. En ollut tuntenut ketään muuta, joka olisi hakenut oikeustieteelliseen. Vertaistuki sekä opettajamme jatkuva kannustus – ja melkeinpä kädestä pitäen opettaminen – oli korvaamatonta.

Pääsykoekirjoissa oli yllättäen paljon asioita, joita jo muistin kursseilta. Ennen opistoa itselleni tuotti vaikeuksia esiintyminen, esseet ja oikeustapausharjoitukset. Oikeustapauksista oli kokonaan oma kurssi, jossa harjoiteltiin niiden kirjoittamista. Esitelmiä tehtiin melkein joka viikko eri aiheista, joten nykyään niidenkään pitäminen ei jännitä läheskään yhtä paljon.

Suosittelen Alkio-opistoa sellaiselle, jolla ei ole selvää suuntaa, mihin mennä tai tietoa, mitä tehdä tai sellaiselle joka miettii, onko jokin ala itselleen se oikea. Opistolla on paljon erilaisia ihmisiä eri elämäntilanteista, joten sieltä varmasti löytyy myös sinun kanssasi saman tilanteen jakavia.

Parasta, mitä opistolta jäi mukaan, ovat elinikäiset ystävät ja paikka Turun yliopiston oikeustieteellisessä! Kannatti siis vielä kerran tavoitella unelmaansa. 🙂

Oikeusitieteen opiskelija Annsofi
Annsofi Salo

Oikeustieteet 2020–2021

Kohti oikeustieteellistä

Haaveiletko oikeustieteiden opiskelemisesta? Kaipaatko valmennusta, henkilökohtaista ja vertaistukea valintakokeisiin? Vai haluaisitko kenties kokeilla, ovatko oikeustieteet sinun juttusi? Oikeustieteelliseen on tunnetusti haastavaa päästä ja me Alkio-opistolla haluamme auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi!

Hae opiskelemaan

Alkio-opistolla on jatkuva haku ja joustava aloitus! Onko tavoitteenasi yliopisto- tai ammattikorkeakoulupaikka unelmiesi alalla, oman alan löytäminen tai osaamisen täydentäminen? Alkio-opistosta saat eväät tulevaisuuteen.