|
Opiskelijatarinat
|

Suunnanmuutos kannattaa

Olen iloinen, että minua kannustettiin löytämään se oma ala ja oma juttu, ennen kuin pääsin yliopistomaailmaan.

En saanut koulupaikkaa kesällä 2022 ja minulla ei ollut hajuakaan, mitä tekisin. Instagramissa eteeni kuitenkin tuli Alkio-opiston mainos, ja aloin tutkia asiaa tarkemmin. Valikoimasta löytyi itselle mieluisa linja, eli historia- ja kulttuuritieteet ja päädyin hakemaan opistolle. Olin liikkeellä varsin myöhään, joten saatuani paikan opistolta koulun alkuun oli enää noin viikko. Pienellä sumplimisella ja nopealla aikataululla sain itseni yllättävän nopeasti paikalle Korpilahdelle ja vain pari päivää myöhässä pääsin opintojen pariin!

Havahduin siihen, etten halua lukea historiaa

Opiskelin pääaineena historiaa ja sivuaineena poliittista historiaa ja valtio-oppia. Suoritin opintoja avoimen yliopiston kautta Jyväskylän sekä Turun yliopistoon. Suoritin kaikista kolmesta aineesta perusopinnot, yleisiä kieli- ja viestintäopintoja sekä opiston omia kursseja. Opintopisteitä kertyi vuoden aikana yhteensä siis 97!

Suurin hyöty opintovuodessa oli se, että havahduin siihen, etten edes halua lukea historiaa. Lukiessani valtio-oppia sivuaineena se alkoi kiinnostaa enemmän ja sitä kautta myös yhteiskuntatieteet. Suoritin kuitenkin historian perusopinnot loppuun opistolla, sillä ne tukivat kiinnostustani valtio-oppia ja yhteiskuntatieteellistä kohtaan. Toki suunnanmuutos jännitti – olin monta vuotta hakenut lukemaan historiaa ja minusta piti tulla historian opettaja, ja nyt en ollutkaan enää varma siitä, mikä minusta tulee.

Vertaistukea oli aina tarjolla

Alkio-opiston arki oli itselleni opiskelun täyteistä. Olin päättänyt käyttää opistovuoteni siihen, että keskityn täysillä opiskeluun ja teen kaikkeni, jotta pääsen yliopistoon. Opiskelun ohella kävin kuntosalilla ja hengailin kavereiden kanssa. Opistolla oli paljon ihmisiä, jotka olivat samassa elämäntilanteessa kuin minä, joten opistolta saatuihin ystäviin pystyi helposti tukeutumaan väsymyksen tai pettymyksien hetkinä. Aina oli tarjolla vertaistukea!

Varmuutta omasta alasta ja siitä, että selviän hyvin yliopistossa

Voin suositella Alkio-opistoa mielelläni, sillä sieltä saa elinikäisiä ystäviä, tapaa samanhenkisiä tyyppejä ja voi hakea varmuuden siihen, että se ala mitä tavoittelee, on juuri se oikea! Opisto tarjoaa myös hyvät mahdollisuudet kehittää itseään esimerkiksi kirjoittamisessa ja lukemisessa, sekä valmentaa yliopisto-opintoja varten. Opin vuoden aikana kirjoittamaan tutkimussuunnitelmia ja seminaareja, joka kasvatti varmuutta siitä, että selviän hyvin yliopistossa.

Yksi tärkein oppi oli se, että opin erottelemaan tieteellisestä tekstistä juuri ne tärkeimmät asiat. Tämä auttoi pääsykokeisiin valmistautuessa, johon oli tarjolla vain ennakkomateriaalit, jotka olisivat todennäköisesti olleet itselleni ylitsepääsemättömiä ilman opistovuoden oppeja.

Opisto mahdollistaa suunnanmuutoksen ja kannustaa siinä. Olen iloinen, että minua kannustettiin löytämään se oma ala ja oma juttu, ennen kuin pääsin yliopistomaailmaan. Yhteishaun täytettyäni tuntui siltä, että tein elämäni virheen, kun en hakenutkaan lukemaan enää historiaa, vaikka se oli ollut tavoitteeni monta vuotta. Onneksi en kuitenkaan mennyt tutuimman kautta, sillä heinäkuussa opintopolussa minulle tarjottiin paikkaa Turun yliopistosta valtiotieteellisestä sekä Tampereen yliopistosta politiikan tutkimuksen koulutuksesta.

Historia ja kulttuuritieteet -opintolinjan opiskelija Julia
Julia Seppälä

Historia ja kulttuuritieteet 2022–2023

Historia ja kulttuuritieteet tähtäimessä

Maailman muuttaminen vaatii maailman ymmärtämistä. Historia ja kulttuuritieteet -opintolinjan lukuvuoden opinnoilla opit ymmärtämään ja analysoimaan akateemisten tieteiden avulla maailman ja yhteiskunnan muutosta. Samalla laajennat tietämystä historia- ja kulttuuriaineiden sisällöistä ja niihin nykymaailmassa liittyvistä teemoista. Opinnot edistävät tieteellistä ajattelutapasi ja auttavat sinua niin valintakokeissa kuin aikanaan yliopistossa.

Hae opiskelemaan

Alkio-opistolla on jatkuva haku ja joustava aloitus! Onko tavoitteenasi yliopisto- tai ammattikorkeakoulupaikka unelmiesi alalla, oman alan löytäminen tai osaamisen täydentäminen? Alkio-opistosta saat eväät tulevaisuuteen.