Riikka Voipio

Ajauduin Alkio-opistoon aikanaan siellä opiskelleiden ystävien suosituksesta, kun lukion jälkeen yliopistojen valintakokeet jäivät kakkoseksi kuoron ulkomaanmatkalle. Opiskelin Kielten ja kansainvälisyyden eli KK-linjalla lv. 1992–1993, Irmeli Luoman ja Riitta Heikkilän hellässä ja määrätietoisessa hoivassa. Vielä opistovuonnakaan minulle ei ihan selvinnyt, mitä haluaisin tehdä isona, mutta tiesin sen olevan jotenkin tekemisissä vieraiden kielten kanssa. Alkio-vuoden jälkeen pääsin opiskelemaan englantia ja ranskaa Helsingin yliopistoon. Yhteys Alkio-aikaisiin ystäviin ja myös opettajiin kuitenkin säilyi: uskokaa tai älkää, Riitan ja Immun kanssa vaihdoimme käsin (ruotsiksi ja englanniksi, totta kai) kirjoitettuja kirjeitä vuosikausien ajan!

Paras Alkio-muistoni on siellä syntyneet kohtaamiset, lujat ystävyyssuhteet ja turvallisen huolenpidon tunne. Muistoja opistolta onkin päässyt kertymään: 15 vuotta oman opiskeluvuoteni jälkeen olin kulkenut täyden ympyrän pääkaupunkiseudulta takaisin Keski-Suomeen ja opistolle. Aloitin työni opiston englannin opettajana elokuussa 2008, Immun osa-aikaeläkkeen “paikkaajana”. Tunne kotiinpaluusta oli erittäin vahva! Vanhat opet, rehtori ja henkilökunta tuntuivat kaikki muistavan minut ja toivottivat paluumuuttajan hyvin lämpimästi tervetulleeksi. Solahdin kansanopisto-open rooliin niin kuin se olisi aina ollut minua odottamassa. Vuodet Alkion tiimin jäsenenä ovat kasvattaneet minua niin ammatillisesti kuin henkilökohtaisestikin, ja uusia, elämänmittaisia ystävyyssuhteita on syntynyt sekä työkavereiden että opiskelijoiden kanssa. Olen ollut vaikuttamassa opiston kulttuuriin ja synnyttämässä uusia perinteitä, kuten vuosittain koottavan opiskelijoiden bändin The Embryo Ensemblen, mistä olen kiitollinen ja ylpeä.

Elämäni tuntuu kulkevan noin 15 vuoden sykleissä: kun suurin piirtein sen verran aikaa oli vierähtänyt kansanopisto-opena, kaipasin irtiottoa ja lähdin opintovapaalle opiskelemaan jotain ihan muuta eli vastuullisuuden ja kestävän kehityksen teemoja, jotka toki olivat nivoutuneet vahvasti myös työhön opistolla. Opintovapaan aikana syntyi ajatus kokeilla siipiäni aivan erilaisessa ammattiroolissa – tuntui, että en ehkä sittenkään vielä tiedä, mitä oikeasti haluan tehdä isona, ja siitä piti ottaa selvää. Niinpä vietin vielä seuraavan lukuvuoden työvapaalla käynnistellen omaa yritystoimintaa luontolähtöisen hyvinvoinnin ja työhyvinvoinnin parissa. Aika ei ollut pitempään irtautumiseen oikea, mutta koen saaneeni opistolta valtavasti kokemusta, rohkeutta ja joustavuutta muutosten edessä, joiden avulla oli turvallista kokeilla välillä ihan uutta suuntaa. Parin vuoden poissaolon aikana kerrytin myös sellaista tietotaitoa ja kokemusta, jota pystyn nyt hyödyntämään työssäni opistolla. Alkio-opisto on ja tulee aina olemaan iso osa elämääni. Alkio on rautaa!