|
Opiskelijatarinat
|

Ohjeita tehtäviin ja vinkkejä opiskelusuunnitelmaan

Parasta oli simuloidut koetilaisuudet, valmis ruoka, opiskelutilat ja hyvät opettajat.

Kuva: Sofia Kaukoranta

 

Aloitin Alkio-opistolla syksyllä 2020. Tällöin keskityin enemmän valintakokeiden teoriapuoleen. Tämä ei valitettavasti kuitenkaan riittänyt keväällä 2021, jolloin jäin kolmen koepisteen päähän yleislääketieteen opiskelupaikasta. 2020-2021 lukuvuodelta jäi kuitenkin käteen hyvin paljon kehitystä, ystäviä ja hyviä muistoja.

Hyödyllinen opiskeluympäristö

Palasin Alkiolle marraskuussa 2021, sillä koin Alkion opiskeluympäristön erittäin hyödylliseksi. Päivärutiinien muodostaminen opiskelun ympärille oli Alkiolla helppoa. Erityisesti minulle tärkeää oli, että ruuat tehtiin ruokalassa arkisin valmiiksi, jolloin minun ei tarvinnut kuluttaa arvokasta aikaa ja energiaa kaupassa käyntiin ja ruuanlaittoon. Tämän lisäksi opistolla oli useita opettajia, keiltä sain opetuksen lisäksi ohjeistusta tehtäviin ja vinkkejä henkilökohtaiseen opiskelusuunnitelmaani. Lisäksi palamiseen vaikutti Alkio-opiston yhteisö, joka oli jäänyt lähelle sydäntä.

Keskityin 2021-2022 lukuvuonna enemmän ryhmätyöskentelyyn ja aiemmin opittujen aihealueiden hiomiseen. Hyödynsin esimerkiksi Alkio-opiston kirjaston tiloja itseopiskelussa. Simuloiduista koetilaisuuksista sain vihjeitä omista vahvuuksistani ja heikkouksistani koetilanteessa. Keväällä 2022 sain valintakokeella opiskelupaikan Kuopion lääketieteellisestä.

Simuloidut koetilaisuudet, valmis ruoka ja opiskelutilat

Alkio-opistolla valintakokeisiin valmistautumisen kannalta parasta oli simuloidut koetilaisuudet, valmis ruoka, opiskelutilat ja hyvät opettajat. Yleisesti opistolla parasta oli hyvät ihmiset, urheilumahdollisuudet sekä yhteiset tapahtumat. Kaikkien näiden syiden takia hain toiseen kertaan Alkiolle opiskelemaan. Alkiota voin suositella kaikille. Etenkin heille, ketkä haluavat keskittyä täysillä lääketieteelliseen hakemiseen ja muodostaa arjen hakemisen ympärille.

Joel Nieminen
Lääketiede 2020–2021 ja 2021–2022

Lääketiede

Kiinnostaako lääketiede? Oletko aina haaveillut lääkärin urasta, mutta lääketieteelliseen tuntuu liian haastavalta päästä opiskelemaan? Oletko yrittänyt opiskella itsenäisesti valintakokeisiin, mutta opiskelu ei vaan ole tarpeeksi tehokasta? Pääsisitkö lääkikseen, jos saisit korotettua YO-arvosanojasi? Lääketieteen linja on suunnattu juuri sinua varten!

Tervetuloa aloittamaan opintosi!

Jäikö unelmasi lääketieteiden opiskelusta viime hakukerralla pienestä kiinni? Kaipaatko vertaistukea, valmennusta ja henkilökohtaista tukea valintakokeisiin?

Me haluamme olla apunasi matkalla kohti lääkistä. Voit opiskella joko koko lukuvuoden mittaisella Lääketiede-linjalla tai kevätlukukauden kestävällä Lääketiede kevät -linjalla. Kumpikin linja on suosittu. Hakulomake kannattaa täyttää ja lähettää ajoissa!