|
Opiskelijablogi

Miten Jaana Laitilan polku mutkitteli Alkio-opiston rehtoriksi?

"Parasta on erilaisten ihmisten kohtaaminen."

Alkio-opiston rehtori Jaana Laitila pääsee työssään ohjaamaan opiskelijoita oman polkunsa etsimisessä. Miten Laitilan oma polku on hänet Alkiolle johdattanut?

Jokaisen polku on uniikki. Alkio-opiston rehtori Jaana Laitila ei todellakaan tiennyt suuntaansa etsiessään löytävänsä itsensä kansanopiston rehtorina. Erilaisten mutkien ja pysäkkien kautta Laitilan polku on kuitenkin johdattanut Alkio-opistolle. Nyt hän pääsee tekemään työtä, jossa parasta on erilaisten ihmisten kohtaaminen.

– Parasta on kyllä opiskelijat. Pääsen olemaan erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä ja seuraamaan, kuinka opiskelijat siirtyvät omissa elämissään eteenpäin, Laitila kertoo.

Alkio-opiston rehtori pyrkii katsomaan elämää optimistisesta näkökulmasta. Valtava uteliaisuus ja kiinnostus uusia asioita kohtaan on auttanut häntä elämässään. Energisyys, jota Laitilalla riittää, tarttuu ympärilläkin oleviin ihmisiin. Laitila kertoo, että kotona välillä kauhistellaan hänen vauhdikasta menoaan.

– Välillä itsekin mietin mistä se kaikki energia pursuaa! Minä nyt menen niin kauan kuin minulla virtaa riittää ja sitä näyttää riittävän, rehtori naurahtaa.

Jaana Laitila Helmi-rakennuksen Linnunrata-tilassa. Taustalla näkyy kalusteita ja oikealla puolella viherkasvi.

Kuortaneelta kotoisin oleva Laitila, on aina pitänyt valtavasti lapsista.

– Lapset ovat aina tulleet minun luokseni, Laitila kuvailee.

Hänestä tuntui itsestäänselvältä suuntautua lasten parissa toimivaan ammattiin. Vaihtoehtoja olivat opettaja tai lastentarhanopettaja. Laitila pohti myös kotitalousopettajan ammattia. Kun koulussa seitsemännellä luokalla alkoi kotitalous, Laitilalle avautui taivas. Siitä lähtien Laitila leipoi kotona kaiken.

Rakas harrastus poiki myös tienestiä lukioaikana: Laitila kävi muiden kotona leipomassa ja Jyväskylään muutettuaan hän leipoi esimerkiksi työkavereilleen juhliin kakkuja myös tilauksesta. Laitila pitää leipomista vieläkin tärkeänä tapana rentoutua, vaikkakin leipominen on jäänyt vähemmälle.

Myös liikkuminen on tärkeä osa rehtorin elämää. Hän itse arvelee, että Kuortaneella käyty liikuntalukio on antanut hyvät eväät monipuoliselle liikkumiselle. Talvella hän tykkää hiihtää, kesällä pyöräillä. Myös uinti sekä ryhmäliikunta kuuluvat Laitilan liikuntamieltymyksiin. Hän kuvailee myös rentoutuvansa liikkuessaan. Varsinkin luonnossa liikkuminen on hänelle mieluinen tapa viettää vapaa-aikaansa. Kulttuuri on myös lähellä Laitilan sydäntä. Hän pyrkii aina bongaamaan mielenkiintoisimmat näytelmät ja konsertit. Kesäisin Laitila on kova festarikävijä.

– Aina pari festaria pitää käydä, vähintään yksi.

Laitila on kasvanut maatilalla. Lapsuus oli työntäyteinen, sillä maatila työllisti koko perhettä. Hän kertoo, kuinka kotona lapsetkin osallistuvat kotitöihin: kun vanhemmat lähtivät navettaan, lapset tekivät kodin askareita, kuten laittoivat ruokaa. Isossa perheessä kasvaneena Laitila unelmoi myös itse isosta perheestä. Nykyään hän onkin neljän lapsen äiti ja kolmen lapsenlapsen mummo.

Lopulta Laitila päätyi Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan lastentarhanopettajaksi. Vaikkakin urapolun valinta tuntui selvältä, epävarmuus kolkutteli kuitenkin nuoren Laitilan mieltä: kun on tunnollinen työssään, niin miten sitten riittää omille lapsilleen?

– Se oli ehkä sellainen nuoren ihmisen ajattelumalli, Laitila pohtii nyt.

Valmistuttuaan lastentarhanopettajaksi Laitila haki opiskelemaan kasvatustieteiden maisteriksi. Hän pääsi jatkamaan opintojaan yliopistossa ja tiivis opiskeluaika kului iltaisin alan töissä ja päivisin opiskellen.

– Gradun palautin pari viikkoa ennen esikoisen syntymää, Laitila kertoo.

Vastavalmistuneena maisterina hän haki Alkio-opistolle koulutussuunnittelijaksi. Elämä ei kuitenkaan vielä silloin ohjannut Alkiolle vaan takaisin päiväkotiarkeen.

– Minä en halunnut, että äitiyttä ja korkeasti kouluttautumista ei voisi yhdistää, sukupuolittuneet ajatusmallit ärsyttävät Laitilaa.

Hän palasi yliopistoon jatkamaan graduaiheen parissa tutkimusta ja muutama kuukausi ennen kolmannelle äitiyslomalle jäämistä väitteli kasvatustieteiden tohtoriksi vuonna 2001.

Tohtoriksi valmistumisen jälkeen Laitila työskenteli lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittämisen parissa. Vaikka Laitilalla ei koskaan ollut töistä pulaa, jatkuva projektista toiseen hyppely ei tuntunut kuitenkaan kestävältä ratkaisulta. Halu haastaa itseään ja oppia uutta ajoi Laitilaa etsimään uusia tuulia uralleen.

– En ehkä ajatellut, että olisin joskus kansanopistossa rehtorina, Laitila pohtii.

Hän on halunnut haastaa itseään työurallaan ja vapaa-ajallaan. Laitila on pyöräillyt kahdesti Jyväskylästä Pariisiin hyväntekeväisyyden ja itsensä haastamisen nimissä. Jyväskylä – Pariisi 1500 km pyöräilyllä kerättiin rahaa lasten ja nuorten syöpä- ja lääkehoitojen kehittämiseen. Rehtori kuvaileekin hyväntekeväisyyden olevan hänelle tärkeä arvo.

Jaana Laitila Helmi-rakennuksessa. Oikealla puolella viherkasvi.

Kotiväki oli leikannut Alkio-opiston rehtorin työpaikkailmoituksen lehdestä jääkaapin oveen. Siihen aikaan Laitila toimi projektipäällikkönä ministeriön alaisessa hankkeessa, ja työn parissa pääsi käymään esimerkiksi Kesärannassa ja Säätytalolla. Työpaikkailmoituksessa esiintyivät kansanopisto ja Korpilahti. Laitilalla ei ollut aavistustakaan, millaisesta paikasta oli kysymys:

– Minulla oli valtavat ennakkoluulot!

Laitilan mielenkiinto kuitenkin heräsi, kun hän alkoi tutkimaan kansanopistoa oppilaitosmuotona sekä Alkio-opistoa. Laitilalla on periaatteena, että hakee vain sellaisiin työpaikkoihin, joihin oikeasti haluaa. Hän mietti hakemista pitkään ja viime tipassa päätyi hakemaan. Nykyään hän toimii myös kansanopistoyhdistyksen varapuheenjohtajana ja pääsee siten valvomaan kansanopistojen etua.

– Mitä enemmän tutkin kansanopistoa, sitä enemmän innostuin siitä.

Lopulta Laitila valittiin rehtorin virkaan.

– Olen täällä 14 vuotta ollut ja olen tykännyt olla. Täällä on riittänyt haasteita, Laitila naurahtaa hyväntahtoisesti.

Ennen Alkio-opiston rehtorin virkaa Laitila ei ole työskennellyt koulumaailmassa. Hän toteaakin, että yhtä hyvin hän voisi olla henkilöstöjohtajana tällä hetkellä. Laitilalle henkilöstöjohtaminen on tärkeää ja mieluista. Rehtorin roolissa hän pyrkii rakentamaan mahdollisimman hyviä työolosuhteita henkilökunnalle. Laitila kehuu Alkio-opiton työyhteisöä ja kuvaileekin, että henkilöstön kesken saa olla aivan oma itsensä.

– Koen, että Alkio-opisto on paikkana erityinen, meille saa tulla sellaisena kuin on, Laitila kuvailee Alkio-opiston yhteisöllisyyttä.

Laitila kertoo opiskeluilmapiirin ja yhteisöllisyyden tunteen opistolla sellaiseksi, mitä on muualta vaikea löytää. Rehtorin mukaan Alkiolla on panostettu opiskelijoiden ohjaukseen paljon. Henkilökohtainen ohjaus varmistaa sen, että jokaisella on mahdollisimman hyvät eväät seuraavaan elämänvaiheeseen.

Laitila toivoo, että opiskelijoille jäisi lukuvuodesta työkaluja, joiden avulla omia unelmiaan kohti voi kavuta. Lukuvuoden aikana kaikilla on Laitilan mukaan hyvä mahdollisuus vahvistaa omia oppimistaitojaan, mutta sen lisäksi hän pitää tärkeänä uusien ystävien löytämistä sekä mahdollisuutta opiskelijoiden henkilökohtaiseen kasvuun.

– Toivon, että Alkiolta opiskelijoille jää käteen uusia oppeja ja oivalluksia, mutta kyllä toivon opiskelijoille myös itseluottamusta ja itsensä tuntemista, omien siipien vahvistumista.

Kuvat: Kerttu Salminen, Arkkitehtuuri, tekniikka ja muotoilu 2024–2025

Iidan kasvokuva.
Iida Hyppönen

Luova kirjoittaminen ja kirjallisuus 2024–2025

Luova kirjoittaminen ja kirjallisuus

Luova kirjoittaminen ja kirjallisuus -opintolinja on oikea paikka juuri sinulle, joka olet kiinnostunut kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta! Linjalla seikkaillaan kirjoittamalla ja lukemalla. Käytäntöön liittyy myös sopivasti teoriaa. Voit suorittaa avoimen yliopiston perusopintoja kirjallisuudesta.

Hae nyt opiskelupaikkaa!

Alkio-opistolla on jatkuva haku ja joustava aloitus! Onko tavoitteenasi yliopisto- tai ammattikorkeakoulupaikka unelmiesi alalla, oman alan löytäminen tai luovan vuoden viettäminen? Alkio-opistosta saat eväät tulevaisuuteen.