Viimeisimmästä yhteishaustani oli jo pitkä aika, enkä millään uskonut kahden lapsen äitinä pääseväni läpi yhdestäkään pääsykokeesta, saati jaksavani itsenäisesti opiskella yli puoli vuotta ilman minkäänlaista apua vaikkapa avoimessa yliopistossa. Sitten muistin kuulleeni tuttujen kautta mahdollisuudesta opiskella Alkio-opistolla virallisia yliopisto-opintoja. Ajatus siitä, että opiskelisin vuoden verran yliopiston opintoja ja hyvällä menestyksellä voisin päästä sisään itse yliopistoon, oli ensi alkuun epätodellinen, pystyisinkö siihen ihan oikeasti? Puoliksi vitsillä lähdin selaamaan Alkio-opiston tarjontaa ja laitoin kauppatieteiden opettajalle hakemuksen. Olin kuin puulla päähän lyöty, kun Lauri pyysi minulta muutaman lisätiedon ja toivotti sen jälkeen tervetulleeksi Alkiolle opiskelemaan kauppatieteitä. Siinä sitten laitoin äkkiä tukiasiat kuntoon, jotta talous ei menisi ihan retuperälle, ja pian jo alkoikin itse opiskelu. Asuin sillä hetkellä Muuramessa eli melko lähellä opistoa ja pääsin liikkumaan omalla autolla. Suurin osa opiskelijoista asuu opistolla Alkio-vuoden aikana, mutta itse kävin lähinnä luennoilla ja syömässä paikan päällä. Koronan takia iso osa opinnoista järjestettiinkin etänä.
Alkion opettajat ja muu henkilökunta olivat kaikki mahtavia, koin saavani oikeasti apua kysymyksiini ja opetus oli mielestäni todella laadukasta. Hieman pelotti, selviänkö kaikesta, mutta opettajien tuella ja reilulla asenteella kaikesta selvisi, vaikka omasta koulunkäynnistä oli jo todella pitkä aika. Myöskin opiskelu lasten kanssa jännitti, mutta siitä täytyy antaa jälleen iso kiitos ymmärtäväisille opettajille, jotka eivät kertaakaan tuominneet, vaikka jouduin jäämään välillä vahtimaan omia lapsia kotiin.
Vuosi hurahti ja sitten oli enää jännitettävä sisäänpääsyä tutkinto-opiskelijaksi. Voin rehellisesti sanoa, että tämän Alkio-vuoden ansiosta pääsin sisään Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan kauppatieteitä. Tuo vuosi vahvisti minulle sen, mitä haluan opiskella ja minkälaisten asioiden parissa minua voisi kiinnostaa tehdä töitä tulevaisuudessa.
Halusin jakaa tarinani, jotta jokainen äiti ja isä uskaltautuisi vanhemmuudestaan huolimatta tavoittelemaan unelmaansa, sillä koskaan ei ole liian vanha aloittaakseen jotain uutta.