|
Opiskelijatarinat
|

Kaksi vuotta Alkiolla

Etukäteen suoritettujen yliopistokurssien sekä korotetun yo-todistuksen lisäksi Alkio-opisto tarjosi tilaa oppia itsestä opiskelijana sekä ihmisenä.

Päätin hakea Alkio-opistolle keväällä 2021. Tiesin, että armeijassa en ehtisi valmistautua pääsykokeeseen enkä siten tulisi myöskään saamaan koulupaikkaa. Haaveena oli kuitenkin päästä opiskelemaan psykologiaa ja huomasin, että Alkiolla se olisi mahdollista.

Kuva: Kärkisten sillalla 2022

Kaksi opiskelijaa muodostavat käsillä sydämen Kärkisten sillalla auringon laskiessa.

Aloitin opinnot siis syksyllä 2021 psyka-linjalla. Suoritin ensimmäisenä lukuvuotena psykologian sekä sosiaalipsykologian perusopinnot sekä lisäksi tietysti kaikkia muita enemmän tai vähemmän kivoja kursseja kuten tilastomatikan perusteet, “virkamiesruotsin” sekä enkun kursseja. Innostuin osallistumaan myös kevään yo-kokeisiin ja kävin korottamassa psykologian arvosanaa. Ruokapöytä keskustelut muiden psykalaisten kanssa motivoivat pohtimaan muidenkin yo-arvosanojen korottamista. Keväällä osallistuin myös pääsykoepreppaukseen, josta oli iso apu ensimmäistä kertaa pääsykokeeseen valmistuvalle. Koulupaikka jäi kuitenkin saamatta, mutta suunnitelma oli selvä: halusin ehdottomasti Alkiolle toiseksikin vuodeksi.

Kuva: Itsenäisyysjuhla 2021

Kaksi opiskelijaa Alkio-opiston itsenäisyyspäivä-juhlassa

Lukuvuoteni Alkiolla olivat hyvin erilaisia. Ensimmäisenä vuonna asuin opiston asuntolassa, tein paljon avoimen kursseja ja en vielä oikein tiennyt, mitä psykalle pääsy tulee vaatimaan. Kun asui asuntolassa, arkea rytmittävät ruokailut opistolla ja aikaa opiskeluun oli paljon. Toisen Alkio-vuoteni asuin Korpilahden kirkonkylällä vuokrayksiössä ja tein töitä Jyväskylän keskustassa, joten arki oli hyvin erilaista. Toisen vuoden alkuun mennessä olin myös ymmärtänyt, että todistusvalinta oli reitti, johon kannattaisi käyttää työtunteja. Panostin yo-kokeisiin ja jätin avoimen kurssit vähemmälle. Suoritin kuitenkin psykologian aineopinnot. Onnistuinkin korottamaan ylioppilastodistuksen 88.3 pisteestä 128.1 pisteeseen. Aikaisempien vuosien pisterajojen perusteella uskoinkin jo pääseväni kouluun. Jäin kuitenkin todistusvalinnassa harmikseni varasijalle 5 eli 0.4 pisteen päähän koulupaikasta. Tiedän kuitenkin, että haaveeni on nyt lähempänä kuin koskaan.

Konkreettisten hyötyjen, kuten etukäteen suoritettujen yliopistokurssien sekä korotetun yo-todistuksen lisäksi, Alkio-opisto tarjosi tilaa oppia itsestä opiskelijana sekä ihmisenä.

Tutustuin kahden vuoden aikana myös mielettömään määrään uusia ihmisiä, joista monien kanssa pidetään yhteyttä nyt sekä toivottavasti vielä pitkään tulevaisuudessakin.

Kuva: Kevätjuhla 2023

Kaksi opiskelijaa kevätjuhla-päivänä Alkio-opiston sisäänkäynnin edessä

Suosittelen ehdottomasti Alkio-opistoa kaikille. Erityisesti kuitenkin niille, jotka suunnittelevat hakua tai hakevat hakupainealalle sekä niille, joilla tulevaisuuden suunnitelmat eivät ole vielä selviä. Alkiossa on helppoa käydä testailemassa eri alojen kursseja, jolloin voi löytää oman juttunsa.

Ihanaa syksyä ja opiskelun iloa!

Psykologian opiskelija Lotta istuu veneessä
Lotta Pylvänäinen

Psykologia 2021–2022 ja 2022–2023

Kohti psykologin ammattia

Haaveiletko psykologin ammatista? Onko psykologia sinua kiinnostava ala? Kaipaatko opintoihin ja pääsykoevalmistautumiseen ohjausta ja vertaistukea?

Alkio-opistolla pääset opiskelemaan psykologian eri osa-alueita, kuten persoonallisuuspsykologiaa, neuropsykologiaa, oikeuspsykologiaa ja kliinistä psykologiaa. Tarjoamme sivuaineena sosiaalipsykologian opintoja sekä lasten ja nuorten psyykkiseen kehitykseen liittyviä kursseja.

Hae nyt opiskelupaikkaa!

Alkio-opistolla on jatkuva haku ja joustava aloitus! Onko tavoitteenasi yliopisto- tai ammattikorkeakoulupaikka unelmiesi alalla, oman alan löytäminen tai osaamisen täydentäminen? Alkio-opistosta saat eväät tulevaisuuteen.