|
Opiskelijatarinat
|

Hyvät eväät tulevaisuuteen

Sain Alkio-opistossa yliopistossa tarvitsemiani tietoja ja taitoja.

Lue lisää opiskelijatarinoita

Päädyin opiskelemaan Alkio-opistolle melko yllättäen. En saanut opiskelupaikkaa lukion päätyttyä ja luulin, että ainoat vaihtoehtoni välivuodelle olivat joko töissä käyminen tai itsenäinen avoimen yliopiston opintojen suorittaminen kotona. Sain Alkion esitteen postilaatikkooni ja päätin hakea Yhteiskunta- ja valtiotieteiden linjalle. Päätin lähteä Alkiolle, koska tulin siihen tulokseen, että Alkio-opisto olisi paras vaihtoehtoni välivuodelle ja pystyisin siellä etenemään opiskeluissani, vaikka en saanutkaan opiskelupaikkaa yliopistosta.

Alkiolla suoritin sosiaalitieteiden ja valtio-opin perusopintoja ja samalla päätin suorittaa avoimen yliopiston väylän. Tein myös kieli- ja viestintäopintoja. Kun lähdin Alkiolle, en aivan ollut tajunnut miten tosissaan avoimessa yliopistossakin joutuu opiskelemaan, sillä siellä suoritetaan aivan samoja opintoja, samoin tentein ja materiaalein, kuin yliopistossakin. Opiskelu oli ajoittain melko rankkaa ja vaati hirveästi tekemistä sekä ponnistelua, mutta lopulta se oli sen arvoista. Sain kasaan kaikki opintoni ja hain väylähaun kautta Turkuun opiskelemaan sosiaalitieteitä. Hain myös pääsykokeen kautta uudelleen opiskelemaan sosiaalityötä ja valmistauduin siihen linjanjohtajani opastuksella.

Alkio-opistolla sain opintojeni lisäksi sellaisia taitoja ja tietoja, joita tulen tulevaisuudessakin tarvitsemaan yliopistossa: tenttien tekeminen ja niihin valmistautuminen, aineistoesseen kirjoittaminen, seminaarityön tekeminen yms. Koen, että näistä taidoista tulee olemaan minulle yhtä paljon ellei jopa enemmän hyötyä jatkossa kuin tekemistäni opinnoista. Sain Alkiolta myös todella hyviä ystäviä, joiden ansiosta vuoteni opistolla oli ikimuistoinen.

Pääsin pääsykokeen kautta opiskelemaan 1. vaihtoehtooni eli Tampereen yliopistoon sosiaalityön opintoihin.

Yhteiskunta- ja valtiotieteen opiskelija Jonna
Jonna Luukkanen

Yhteiskunta- ja valtiotieteet 2019–2020

Tavoitteena yhteiskunta- tai valtiotieteiden opiskelu?

Onko unelmanasi päästä opiskelemaan sosiaalitieteitä, yhteiskuntatieteitä, sosiaalityötä, politiikan tutkimusta, kansainvälistä politiikkaa, valtio-oppia tai poliittista historiaa? Kaipaatko vertaistukea, valmennusta ja henkilökohtaista tukea valintakokeisiin? Vai haluaisitko kenties kokeilla, ovatko yhteiskunta- tai valtiotieteet sinun juttusi? Yliopistoon voi olla haastavaa päästä ja me Alkio-opistolla haluamme auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi!

Hae nyt lukuvuoden 2022–2023 opintoihin!

Alkio-opistolla on jatkuva haku ja joustava aloitus! Onko tavoitteenasi yliopisto- tai ammattikorkeakoulupaikka unelmiesi alalla, oman alan löytäminen tai osaamisen täydentäminen? Alkio-opistosta saat eväät tulevaisuuteen.