|
Opiskelijatarinat
|

Historiasta valmiina noin vuoden yliopisto-opinnot

Sain hyvää opetusta, uusia kavereita ja opin akateemisia opiskelutaitoja.

Opiskelu Alkio-opistolla vastasi odotuksiani. Sain hyvää opetusta, uusia kavereita ja opin akateemisia opiskelutaitoja. Toisinaan opinnot olivat vähän haastaviakin, sillä esimerkiksi kirjoitustehtävien tekniikka on haastavampi kuin lukion kirjoitustehtävien vaatimustaso.

Alkio-opistossa opin esimerkiksi uudenlaisia lähestymistapoja esseevastauksen aiheeseen ja aiheen rajausta. Mikään haaste ei ollut ylitsepääsemätön, ja apua sai aina niin opettajilta kuin opiskelukavereilta.

Uskon, että kokeen vaatiman vastaustekniikan parempi hallinta auttaa minua historian pääsykokeessa. Nyt tiedän, miten rakennetaan hyvä koevastaus. Aion hakea uudelleen lukemaan historiaa ainakin Jyväskylän yliopistoon, ehkä myös Turkuun ja Tampereelle. Uskon, että sisäänpääsymahdollisuuteni ovat nyt paremmat kuin ensimmäisellä yrittämällä.

Lue koko tarina Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston sivuilta.

Historian opiskelija Lauri
Lauri Ahtola

Historia 2018–2019

Tavoitteena historian ja kulttuuritieteiden opiskelu? Tervetuloa!

Onko unelmanasi päästä opiskelemaan historiaa tai kulttuuritieteitä? Me Alkio-opistolla tuemme sinua. Lukuvuosina 2019–2020 ja 2020–2021 Historia ja kulttuuritieteet -linjalta yliopistoon hakeneista noin 80% pääsi yliopistoon.

Historia ja kulttuuritieteet -opintolinjan lukuvuoden opinnoilla opit ymmärtämään ja analysoimaan akateemisten tieteiden avulla maailman ja yhteiskunnan muutosta. Samalla laajennat tietämystä historia- ja kulttuuriaineiden sisällöistä ja niihin nykymaailmassa liittyvistä teemoista. Voit hakea opintojen rahoittamiseen erityisstipendiä!

Hae opiskelemaan

Alkio-opistolla on jatkuva haku ja joustava aloitus! Onko tavoitteenasi yliopisto- tai ammattikorkeakoulupaikka unelmiesi alalla, oman alan löytäminen tai osaamisen täydentäminen? Alkio-opistosta saat eväät tulevaisuuteen.