Olen tiennyt heti lukion alusta alkaen, että haluan isona psykologiksi. Kävin lukion kolmeen vuoteen ja valmistuttuani tiesin, että todistuksellani en pääsisi psykologiaa lukemaan. Korottaminen ei tuntunut itselle realistiselta tavalta, koska olisin joutunut korottamana kaikki kirjoittamani aineet ja osa niistä tuntui erityisen haastavilta. Niinpä päätin alkaa keväällä tutkimaan, että mitä tekisin välivuodella ja törmäsin Instagramissa Alkio-opiston mainokseen. Luin Alkio opistosta lisää ja tulin siihen tulokseen, että se voisi olla hyvä paikka kehittää pääsykoeosaamista sekä tehdä avoimen yliopiston opintoja. Lisäksi se sijaitsi vain puolentoistatunnin matkan päästä kotoani Karstulasta. Opiskelin Alkio-opistolla psykologian linjalla lukuvuonna 2024–2025. Tein psykologian perusopinnot 25 op, sivuaineopintoja ja suoritin virkamiesruotsin sekä kaikille yliopiston aloille pakolliset viestinnän opinnot. Suurin konkreettinen hyöty pääsykokeen kannalta oli opistolla järjestetyt matematiikan tunnit, joissa käytiin läpi pääsykokeessa osattavaa tilastomatematiikkaa ja loogista päättelyä.
Koin, että sain vuodesta opistolla paljon enemmän, mitä osasin odottaa. Vähän itselle yllättäen minulle jäi matkaan monta hyvää kaveria, joiden kanssa olen enemmän tai vähemmän tekemisissä vielä tänäkin päivänä. Matematiikan tunneilta jäi käteen oppeja, joita pääsin hyödyntämään jo vuoden 2025 pääsykokeessa. Opin itsestäni uutta myös opiskelijana ja erilaiset epämiellyttävät kurssitehtävät veivät epämukavuusalueelle ja näin ollen haastoivat hyvällä tavalla. Arki Alkio-opistolla oli mieleistä ja yksinkertaista, mutta samaan aikaan riittävän monipuolista, eikä tylsää tullut helposti. Jyväskylä oli lyhyen matkan päässä, mikä helpotti kulkemista kotiin ja hupireissuja lyhyelläkin aikataululla. Korpilahdelta löytyi kuitenkin lähes välttämätön ruokakauppa. Oli mukava huomata, että opiskelijoiden hyvinvoinnista pyrittiin pitämään huolta panostamalla esimerkiksi riittäviin ruokailuihin. Opisto tarjosi pari kertaa viikossa myös liikunnan opettajan pitämiä tunteja, joissa kuunneltiin opiskelijoiden toiveita. Talvisin sään salliessa oli myös mahdollisuus käydä aamulla avannossa saunan kautta ja ympäri vuoden pääsi kerran viikossa iltaisin saunomaan. Koen, että vuosi Alkiolla oli elämäni kivoin ja samaan aikaa monella tavalla ihmisenä kasvattanut vuosi.
Voisin suositella Alkio opistoa ihmiselle, kenellä on selkeä ammatti mitä kohden mennä, mutta paikka korkeakoulusta ei auennut. Ilokseni huomasin, että opiston kurssitarjonnassa on kuitenkin otettu huomioon myös ne, kenellä ei ole vielä selkeää suuntaa ammatin suhteen. Opistolla sai huomata, kuinka eri taustoista ja eri asioita elämältä haluavat kohdattiin tasavertaisesti ja henkilökohtaisesti. Sen lisäksi, että Alkio-opiston opinnot antaa usein vastauksen onko oma ala sitä mitä ajatteli ja mahdollisuuden löytää oman urapolun, on Alkio-vuosi monesta muustakin syystä hyvä vaihtoehto välivuodelle. Se on sijaintinsa puolesta ”lähellä kaikkea”. Sieltä on alle puoli tuntia Jyväskylään, mutta samaan aikaan luonnon rauhassa kaupungin hälinän ulkopuolella. Yllätyin siitä, kuinka helposti lähestyttäviä opettajat olivat, ja kynnys kysyä koska tahansa mitä tahansa oli matala. Sekä matematiikan, että psykologian opintojen tunneilla oli rento ja vastaanottava ilmapiiri, jossa sekä opettajat että oppilaat tuntuivat olevan saman päämäärän eteen töitä tekevä porukka. Opiston opinnot säilyttivät myös ”varjelemani” ensikertalaiskiintiön ja opistovuoteen sai kelalta opintotukea ja tarvittaessa lainaa.