|
Opiskelijatarinat
|

Alkio-opiston kautta kohti yliopisto-opintoja

Jokainen opiskelukokemus vie eteenpäin ja voi olla jopa avain opiskelupaikan saamiseen.

Lue lisää opiskelijatarinoita

Jokainen opiskelukokemus vie eteenpäin ja voi olla jopa avain opiskelupaikan saamiseen

Olen haaveillut ammatista, jossa voisin opettaa ja neuvoa muita ottamalla samalla kaikenlaiset oppijat huomioon. Minulla ei kuitenkaan ollut minkäänlaista varmuutta mahdollisista tulevaisuuden opinnoistani. En aikaisempana vuonna päässyt opiskelemaan yliopistoon, joten toivottomuus ja epävarmuus valtasivat mielen. Olin kuitenkin kuullut muistakin reiteistä, joiden avulla minulla olisi mahdollisuus päästä opiskelemaan. Monen kömmähdyksen kautta kuulin Alkio-opistosta ja sen laajasta kurssivalikoimasta, joten päätin lähteä sinne opiskelemaan. Valitsin itselleni sieltä Kasvatus- ja opetusalan valmentavat opinnot -linjan eli opiskelin kasvatustieteen perusopinnot sekä minua kiinnosti viestintäopinnot.

Arki Alkio-opistolla oli erittäin antoisaa ja oli hienoa, että suurin osa opetuksesta pystyttiin järjestämään lähiopetuksena koronasta huolimatta. Opiskelu koostui useista oppimistehtävistä ja minusta oli mahtavaa, että ryhmätyöskentelyä muiden oppilaiden kanssa harjoitettiin paljon. Arvelen päivän antoisimman hetken olevan lounas, en syömisen takia vaan sen, että joka päivä lounaan yhteydessä keskustelimme luokkakavereiden kanssa asioista, jotka koen näin jälkeenpäin hyvin tärkeiksi. Asuin opistolla opintojeni aikana, joten se toi sopivasti vastuuta, mutta päiviä tasapainottivat yhteiset tekemiset muiden opistolla asuvien kanssa.

Kevätlukukauden aikana harjoiteltiin muitten opintojen ohella VAKAVA-kokeeseen sekä soveltuvuuskokeeseen omilla kursseillaan. Näiden kurssien avulla osasin valmistautua pääsykokeisiin sekä sain todella paljon itsevarmuutta ja kannustusta muilta opiskelijoilta ja opettajilta. Kasvatin opintojen aikana tietoisuutta kasvatustieteisiin, mutta kehitin myös sellaisia taitoja, mitä en olisi kuvitellut harjoittavani. Alkio-opistolla kehitin vuorovaikutustaitoja syvemmin ja koen, että olen paljon rohkeampi esiintymään. Opin myös paljon kriittisyyteen liittyviä taitoja sekä sain paljon minulle uusia työkaluja oppimiseen, joita käytän edelleen.

Suosittelen Alkio-opistoa kaikille, joita vähänkin kiinnostaa yliopisto-opinnot. Jokainen opiskelukokemus vie eteenpäin ja voi olla jopa avain opiskelupaikan saamiseen. Pääsin Itä-Suomen yliopistoon opiskelemaan kasvatustiedettä. Alkio-opistolla saadut tiedot ovat pohja nykyisille sekä tulevaisuuden opinnoilleni. Alkio-opistolta sain uusia ystäviä, joiden kanssa olen yhteyksissä sekä myös nykyisin opiskelukaverina!

Hyvää lukuvuotta kaikille Alkio-opistoon, opiskelunintoa!

Opetusalan opiskelija Noora
Noora Korhonen

Opetusala kevät 2021

Kohti opettajan koulutusta

Haaveiletko luokanopettajan, erityisopettajan, varhaiskasvatuksen opettajan, ammatillisen opettajan tai kouluttajan ammatista? Opettajan työ on arvostettua ja yhteiskunnallisesti merkityksellistä. Työssä olet roolimalli lapsille ja nuorille ja ohjaat heitä kohti aikuisuutta. Toimit jatkuvassa vuorovaikutuksessa erilaisten ihmisten parhaaksi.

Jos edellä kuvattu kuulostaa sinun jutultasi, tule hakemaan Alkio-opistolta tukea ja kannustusta urahaaveidesi täyttymiseen. Toisaalta voit tulla tunnustelemaan, voisiko opetusala olla sinun juttusi.

Hae opiskelemaan

Alkio-opistolla on jatkuva haku ja joustava aloitus! Onko tavoitteenasi yliopisto- tai ammattikorkeakoulupaikka unelmiesi alalla, oman alan löytäminen tai osaamisen täydentäminen? Alkio-opistosta saat eväät tulevaisuuteen.