Sain vuodessa paljon kasaan tutkintoon kuuluvia opintoja!
Moikka! Tämän opiskelijatarinan takana on Suvi, entinen alkiolainen YV-linjalta. Tarinaa on ilo kirjoittaa, sillä niin kuin monelle toisellekin, myös minulle jäi vuoden jälkeen opiskelupaikka taskuun ja ovi aukesi kohti tutkinto-opintoja Tampereen yliopistoon. Täällä on jo paljon mielettömiä tarinoita opiskelijoilta, ja samaistun todellakin toisten kanssa moniin asioihin. Lähestyn omaa tarinaani kuitenkin sitä kautta, mikä kaikki sen hetkisessä elämäntilanteessani johdatti minut Alkio-opistolle.
Tämä teksti on siis erityisesti osoitettu sinulle, joka et vielä tiedä, mitä haluat viiden tai edes muutaman vuoden päästä. Koko tämänhetkinen koulusysteemi painostaa tietämään aina vain aiemmin, mistä haluat valmistua ja mihin suuntaat työelämässä. Määrätietoisuus vie väistämättä eteenpäin, mutta menestyäkseen kaiken ei todellakaan tarvitse olla selvää.
Muistan edelleen elävästi ysiluokalla opon kanssa käydyt keskustelut. Koska pärjäsin hyvin esimerkiksi myös matemaattisissa aineissa (perfektionisti kun olin, oli oppiaine mikä tahansa), minua kannustettiin ehdottomasti lukioon. Mulla ei ollut hajuakaan silloin, mihin mä lukiolla tähtäisin ja ehdinkin kiinnostumaan ravintola-alasta kesätyökokemuksieni kautta. Suoritin kuitenkin kaksoistutkinnon, sillä halusin hieman pedata jalansijaa myöhemmälle korkeammalle tutkinnolle. Ja tiedättekö mitä? Silloin sanoin jo itselleni, että haluan jossain kohti elämässäni pyrkiä yliopistoon, mutta vasta sitten, kun tosissaan tiedän, mikä oma juttuni olisi. Ja onneksi en mennyt silloin vain suoraan lukioon. Lukiossa opetetaan vielä hyvin eri tavalla maailmasta. Ilman työelämäkokemusta olisi tämän sivun kääntäminen todennäköisesti vähintäänkin viivästynyt. Aloin siis löytämään oman kiinnostuksenkohteeni erilaisen tien kulkemisen, paineiden ja ehkä tietynlaisten odotusten sekä jo minun elämäni aikana kohtaamieni epäkohtien kautta. Aloin jo näkemään asioita eri tavalla, uusista näkökulmista, joihin olen nyt huomannut yhteiskuntatieteiden monialaisuuden antaneen vastauksia.
Ehdin luomaan jo pienen uran tarjoilijana – Työskentelemään upeissa paikoissa, mielettömien ammattilaisten ja ihmisten kanssa. Pääsin kilpailemaan MM-tasolla ja luomaan unohtumattomia muistoja. Nautin todella siitä mitä tein, tietäen silti, etten halua tämän kestävän loputtomiin. Minulle oli luvassa muutakin.
Talvella 2021 lääkärin todetessa, ettei käsi kestä enää tarjoilua uusiutuvan rasitusvamman vuoksi oli otettava rohkeasti askel kohti uutta. Moni kysyikin, harmittaako minua paljon, jos joudun jättämään tarjoilijan työn, sillä olinhan ehtinyt ja saavuttanut niin paljon. Tietysti vähän, mutta samalla olin helpottunut siitä, että sain tarvitsemani viimeisen rohkaisun mennä eteenpäin.
Työt piti lopettaa mahdollisimman pian ja olin saanut kipinän sosiaalipsykologiaan kuuntelemieni äänikirjojen kautta. Kerran kuitenkin jo uraneuvoja ravisteli minua, ja kertoi miten yhteiskuntatieteitä lukeneena ei ole vankkaa pohjaa työelämässä. Yleispätevänä suuntana hän ohjasi minua vahvasti kauppakorkeaan. Onneksi pidin oman pääni, ja uskalsin kiperässäkin tilanteessa tehdä omat päätökseni.
”Yhdessä linjani kanssa kannustimme toinen toistamme, tavalla, jota en ole koskaan kohdannut.”
Olin saanut hiljattain palkankorotuksen, minulla oli vakkarityö ja työtarjouksia oli tullut muuallekin. Olisin ansainnut ensimmäisen täyden kesälomani, mutta otin siitä reilu puolet rahana ja säästin ne avoimen opintoja varten. Siispä irtisanouduin ja lähdin vuodeksi Alkio-opistolle.
Alkio-opisto oli paikka, jossa jokaisella meillä oli melko samanlainen tilanne. Kaikki meistä halusi päästä kouluun. Osa oli ehtinyt opiskella muuta tai olla työelämässä, osa vasta valkolakin päähän painaneita. Totuus on kuitenkin se, että kouluun on entistä vaikeampi päästä, ja siksi moni meistä sai apua ja valmennusta hakuprosessiin ja opiskelutekniikoihin. Yhdessä linjani kanssa kannustimme toinen, toistamme tavalla, jota en ole koskaan kohdannut. Kaikki meistä taisteli opiskelupaikoista – joita oli tarjolla vain murto-osa – mutta kaveria autettiin, oli tilanne mikä tahansa. Osasimme pitää myös hauskaa ja pohtia maailman menoa. Ehkä haaveilla jopa siitä, miten teemme siitä paremman. Kuluneen vuoden jälkeen tuo ysiluokkalaisen toiveeni sai vahvistuksen. Oli minun aikani hakea yliopistoon.
Sain vuodessa paljon kasaan jo tutkintoon kuuluvia opintoja ja innostuin uusista asioista enemmän kuin pitkään aikaan. Koko vuoden fiilistelin sitä tunnetta, että pian on alkamassa jotain mieletöntä. Nyt se ovi aukesi, enkä vielä tiedä, mitä kaikkea sieltä paljastuu… ympäröivästä maailmasta ja ennen kaikkea minusta itsestäni. Palo opiskella nyt tuntuu oikeammalta kuin koskaan. Neljä vuotta sitten en olisi ollut valmis. Sen tiedän, että Alkio toi minulle tietyllä tavalla myös turvaa suurten murrosten keskellä, sekä aikaa valmistautua tulevaan. Sain kartalleni paljon jo suuntaviivoja, nyt nautin vain matkasta.
