|
Opiskelijatarinat
|

Alkio-opisto avasi ovet oikeustieteelliseen

Alkio-vuosi oli ikimuistoinen kokemus, jonka kruunasi lopulta opiskelupaikka Turun oikeustieteellisessä.

 

Ajatus oikiksen opinnoista tuli mieleeni ensimmäistä kertaa abivuotenani. Ylioppilaaksi valmistuttuani päädyin kuitenkin opiskelemaan ja lopulta työskentelemään terveydenhuollon pariin. Silti juristin ammatti kiehtoi minua edelleenkin siinä määrin, että halusin nähdä, onko oikeustieteellisen opinnot minua varten. Tiesin oikiksen valintakokeen olevan vaativa, joten halusin valmistautua tulevaan pääsykokeeseen niin hyvin kuin mahdollista. Ajatuksenani oli suorittaa oikiksen kursseja avoimeen yliopistoon, mutta sen lisäksi halusin saada muutakin valmennusta. Tässä kohtaa Alkio-opisto astui kuvioihin, kun selailin eri opiskelumahdollisuuksia netistä.

Alkiolla pääsin suorittamaan monipuolisesti eri oikeudenalojen, kuten valtiosääntö- sekä perhe- ja jäämistöoikeuden, kursseja avoimeen yliopiston. Tämän lisäksi opiston omat oikiksen kurssit laajensivat oikeudellista osaamista, esim. opiskelimme rikos- ja EU-oikeutta sekä pääsimme kirjoittamaan monipuolisesti oikeudellisia tekstejä ja pitämään esitelmiä. Itse pidin oikeudellisten tekstien kirjoitustehtäviä hyvänä harjoituksena, sillä esim. oikeustapaustehtävien tekeminen kehitti merkittävästi taitojani tuottaa ja jäsennellä oikeudellista tekstiä. Vuoden aikana huomasin, että en olisi päässyt oppimaan oikeudellisen tekstin tuottamista niin yksityiskohtaisesti pelkästään avoimen kursseja suorittamalla. Parasta Alkiolla opiskelussa oli se, että opettajamme Riikka antoi meille opiskelijoille mahdollisuuden vaikuttaa mihin aihealueisiin haluaisimme syventyä oppitunneilla. Riikka oli muutenkin ehdoton tuki koko lukuvuoden ajan, sillä Riikka oli aina valmis auttamaan vaikeiden asioiden hahmottamisessa ja muutenkin tsemppaamaan opintojen (ja erityisesti valintakokeen) kanssa.

Vuoden aikana saamani oppi näkyi selvästi valintakoeurakan aikana. Valintakoekirjallisuuden haltuunotto tuntui helpommalta, kun mm. kirjoissa esiintyvä oikeudellinen terminologia oli minulle jo suurimmaksi osaksi entuudestaan tuttua. Itse valintakokeessa taas mm. oikeustapaustehtäviin vastaaminen tuntui vaivattomalta, koska oikeustapaustehtäviin vastaamisesta oli muodostunut minulle jo rutiini opintojen aikana. Myös rikosoikeuden opiskelusta oli suurta apua, koska rikoslain osaamisesta oli hyötyä koetta tehdessä.

Vuosi Alkio-opistolla ei ollut vain pelkkää opiskelua, vaan kivaa vaihtelua arkeen toivat teemaviikot, tapahtumat ja saunaillat. Ja mitä tärkeintä, pääsin jakamaan tämän kaiken mahtavien ihmisten kanssa, erityisesti muut oikislaiset toivat vertaistukea ja iloa opiskeluarkeen. Alkio-vuosi oli ikimuistoinen kokemus, jonka kruunasi lopulta opiskelupaikka Turun oikeustieteellisessä.

Oikeustieteet-opintolinjan opiskelija Jasmin
Jasmin Tanskanen

Oikeustieteet 2022–2023

Tavoitteena oikeustieteiden opiskelu? Tervetuloa!

Haaveiletko oikeustieteiden opiskelemisesta? Kaipaatko valmennusta, henkilökohtaista ja vertaistukea valintakokeisiin? Vai haluaisitko kenties kokeilla, ovatko oikeustieteet sinun juttusi? Oikeustieteelliseen on tunnetusti haastavaa päästä ja me Alkio-opistolla haluamme auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi!

Hae opiskelemaan

Alkio-opistolla on jatkuva haku ja joustava aloitus! Onko tavoitteenasi yliopisto- tai ammattikorkeakoulupaikka unelmiesi alalla, oman alan löytäminen tai osaamisen täydentäminen? Alkio-opistosta saat eväät tulevaisuuteen.