|
Opiskelijatarinat
|

Alkio herätti motivaationi

Opiskelijakavereilta sekä opettajalta sai paljon vertaistukea ja kannustusta!

Opiskelijakavereilta sekä opettajalta paljon vertaistukea ja kannustusta!

Vuoden 2018 kesällä mietin, mitä teen tulevana syksynä. Haaveena oli päästä opiskelemaan psykologiaa, mutta sisäänpääsy tuntui hyvinkin kaukaiselta. Löysin Alkio-opiston selaamalla netistä erilaisia valmennuskursseja sekä kansanopistoja. Alkion opintotarjonta vaikutti hyvin laajalta ja opistolla olikin erillinen  psykologian linja. Ilmoittauduin tulevalle lukukaudelle, ja jo elokuussa olinkin matkalla kohti Korpilahtea.

Opinnot lähtivät osaltani hyvin hitaasti käyntiin. Lukiossa panostin koulunkäyntiin vain sen verran mitä kiinnosti ja se näkyi myös alkuvaiheessa opintojani Alkiolla. Kuukauden laiskottelun jälkeen huomasin kuinka deadlinet painavat päälle, joten opiskelu lähti käyntiin hyvinkin isolla vaihteella.

Psykologian perusopinnot tuntuivat raskailta, mutta sain paljon ohjausta ja kannustusta opettajaltani. Syksyn kuluessa opinnot
jatkuivat ja minulle heräsi ensimmäistä kertaa elämässäni suuri motivaatio onnistua opinnoissa sekä tulevan kevään pääsykokeissa. Syksyllä päätinkin, että pääsen sisälle yliopistoon.

Opiskelu opistolla antoi pääsykoeurakkaan erittäin mainiot lähtökohdat. Olimme kuluneen vuoden aikana harjoitelleet tieteellisen tiedon käsittelyä mm. artikkeleiden lukutekniikoita ja lähdeviittauksia. Myös tilastotiedettä oli harjoiteltu paljon. Keväällä tehtiin pääsykoemateriaalin kanssa paljon töitä yksin ja porukassa.

Välillä koko homma tuntui tarkoituksettomalta, mutta opiskelijakavereilta sekä opettajalta sai paljon vertaistukea ja kannustusta. Kova työ kannatti ja pääsin opiskelemaan psykologiaa Tampereen yliopistoon. Iso kiitos kuuluu Alkiolle, mutta en vähättele oman työn määrää, mitä sisälle pääsyyn vaaditaan. Kaikki riippuu itsestä ja omasta tahdosta onnistua, mutta Alkiolta sain erinomaiset edellytykset yliopistoon pääsemiseksi.

Psykologian opiskelija Anssi
Anssi Pohjola

Psykologia 2018–2019

Kohti psykologin ammattia

Haaveiletko psykologin ammatista? Onko psykologia sinua kiinnostava ala? Kaipaatko opintoihin ja pääsykoevalmistautumiseen ohjausta ja vertaistukea?

Alkio-opistolla pääset opiskelemaan psykologian eri osa-alueita, kuten persoonallisuuspsykologiaa, neuropsykologiaa, oikeuspsykologiaa ja kliinistä psykologiaa. Tarjoamme sivuaineena sosiaalipsykologian opintoja sekä lasten ja nuorten psyykkiseen kehitykseen liittyviä opintojaksoja.

Hae opiskelemaan

Alkio-opistolla on jatkuva haku ja joustava aloitus! Onko tavoitteenasi yliopisto- tai ammattikorkeakoulupaikka unelmiesi alalla, oman alan löytäminen tai osaamisen täydentäminen? Alkio-opistosta saat eväät tulevaisuuteen.