Alkiolta alkoi matkani (poro)juristiksi

Valmistuin lukiosta viime vuonna ja ylppäreiden jälkeen hain 1. kerran oikikseen. Yritin toki täysillä, muttei minulla ollut todellista käsitystä oikiksen pääsykokeen haastavuudesta ja sen selättämiseen tarvittavaa tietotaito-tasoa. Välivuoden tulisin viettämään, mutta miten? (Sillä oikikseen olin päättänyt päästä.)

Se olikin onnenpotku, kun löysin Alkion ja sitten muutin Korpilahden luonnon kehtoon. Alkio-vuoteni aikana opiskelimme opiston omia oikeustieteen kursseja + avoimen kursseja Turun yliopistosta (valtiosääntöoikeus perusoikeuksineen oli ultimaattisen mielenkiintoista ja lempparini!). Lähdettiin liikkeelle perusasioista (miten esim. oikeusjärjestelmä rakentuu, millainen on oikeuslähdeoppi jne), ja tämä huolella rakennettu pohja olikin korvaamattomana apuna pääsykokeissa (joissa oli yllättävän paljon jo tuttua asiaa…) Tuntuikin, että oikeustiede avautui ja sitä ymmärsi ihan uudella lailla pääsykoekirjoja lukiessa, kun vuoden oli jo “lain henkeä” opiskeluissa hahmotellut. Parasta opiskelun kannalta oli laadukas valmennuskurssi keväällä; yhdessä esitelmöiden, keskustellen ja opiskellen oioimme kaikkein vaikeimmatkin epäselvyydet ja vaikeudet pääsykoekirjoista. Vaikka jokainen toki tekikin yksilösuorituksen pääsykokeissa, tuntui, etten ollut urakassa yksin.

Mutta en tavoittaisi Alkion ydintä, jos en kertoisi myös niistä ihanista ihmisistä, joihin pääsin onnekseni tutustumaan <3. Sillä vaikka opiskelu oli se miksi siellä oltiin, vuoden piti kasassa mm. Sigmat (pahoittelut kaikille, jotka järkyttyivät tempaustemme jäljiltä :D), Koivikko (legendaarista olivat Tähkäillat, Koivikkobileet ja yhteisöllisyys, joka näkyi esim. Koivikon joulusukissa!), ihana Riikka-ope (jonka erittäin laadukkaasta opetuksesta, ja eritoten huolenpidosta olenkin kiitollinen) ja Alkio-laki (loistava oikisporukkamme, jolta sai aina kysyä neuvoa, ja ei ikinä tuntunut, että toisen auttaminen olisi jotenkin itseltä pois, tämä yhteisö oli eräänä kantavana tukipilarina etenkin raskaan pääsykoeuurastuksen aikana)

Lisäksi koen, että lähdin Alkiolta myös henkisesti kasvaneena. “Kotopesästä” lentäminen ei ollut mitään vapaapudotusta, sillä Alkio otti meistä nuorista linnunpoikasista kiinni, antoi mahdollisuuden jokaiselle olla höyhenineen oma itsensä ja ottaa vastuuta omasta itsestään.

Erittäin lämpimin muistoin ja haikeuden kyynel silmäkulmassa painettiin Koivikon ovi viimeistä kertaa kiinni 🙁 Mutta nyt on uudet tuulet puhaltamassa horisontissa, sillä pääsykoeuurastuksen jälkeen tuli Opintopolusta jymyuutinen, kun Lapin yliopistosta vinkattiin silmää, että täällä oisi sulle paikka. Se ois sitten Joonan kanssa Rovaniemelle porojuristeiksi (:D), mutta Alkion henkeä + muistoja en unohda.