Hakeuduin Alkio-opistoon lukuvuodeksi 1993–94, kun en ollut päässyt opiskelemaan Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan poliittista historiaa. Tavoitteena oli suorittaa avoimessa yliopistossa valtio-opin approbatur, ja sen myös tein. Opiston auditoriossa ja luokissa tuli istuttua runsaasti muutenkin, sillä tarjolla oli paljon kiinnostavia historiaan liittyviä ja yhteiskunnallisia luentoja. Kielitunneillakin kävin, ruotsin taitojen verestystä ja venäjän alkeiskurssi.
Mieleen painuneita asioita on monta, koska opistovuosi oli sangen kokonaisvaltainen kokemus. Tuli opintojen ohella harrastettua paljon urheilua, varsinkin sählyä, pingistä ja kuntosalia. Vastapainoksi kaljaakin kului muutamia tuopillisia.
Iloisen yllätyksen koin heti ensimmäisenä opistopäivänä, kun kohtasin hyvän armeijakaverini Sami Poukan. Koska niin sanottua sosiaalista mediaa ei ollut, kaikki sosiaalinen oli yhdessä tekemistä: liikuntaa, musiikkia, tv:n katselua. Esimerkiksi Kummelia katseltiin iltaisin porukalla. Kämppäkaverini Kim Kannussaari tutustutti minut punkpop-musiikkiin. Solmin opistolla ystävyyssuhteita, jotka ovat kestäneet näihin päiviin. Romantiikkaakin vuoteen mahtui, mutta puolisoa en sentään opistolta löytänyt niin kuin jokunen opiskelukaveri.
Talvi 1993-94 oli poliittisesti huikean kiinnostava, koska silloin käytiin ensimmäiset presidentinvaalit suoralla kansanvaalilla. Erityisen huikeaa se oli Alkio-opistossa, jonne kaikki pääehdokkaat tulivat pitämään vaalitilaisuuden. Melkoinen osoitus opiston statuksesta ja henkilökunnan verkostoista!
Ai niin, tämä lätkätarina pitää ehdottomasti kertoa: 1994 nimittäin alkoi Leijonien nousu maailman kärkeen. Lillehammerin olympiapronssi sai ison joukon meistä opiskelijoista hurahtamaan Tupuun, Hupuun ja Lupuun. Kun sitten kevät ja Milanon MM-kisat lähestyivät, ja ne tulivat vain taivaskanavalta, marssimme lähetystönä opiston rehtorin Jorma Keräsen luo. Ehdotimme investointia lautasantenniin. Ja Jormahan investoi!
En päässyt yliopistoon vielä toisellakaan yrittämällä, vaan vasta 1995 tärppäsi Tampereen yliopistoon journalismia opiskelemaan. Niinpä minusta tuli toimittaja, ja paikallis- ja maakuntalehtien kautta pääsin vakituiseksi politiikan toimittajaksi Helsingin Sanomiin vuonna 2001. Sain tehdä Hesarissa mahtavia hommia, politiikan toimittajuuden jälkeen olin mm. neljä vuotta Saksan- ja Keski-Euroopan-kirjeenvaihtajana. Nyt olen ollut yli kymmenen vuotta MTV:n palveluksessa, uutisten päätoimittajana runsaat kolme vuotta. Lehtiuran jälkeen liikkuvan kuvan journalismi ja tv:n tekeminen on siis tullut hyvin tutuksi. Ennen kaikkea pidän itseäni nykyään ammattijohtajana.